Kenkähuuma! Nyt -30% kengistä

Silva - Näytetään: 48 tuotetta

Silva

Lajittele tuotteita

Urheilulajit
Näytä kaikki Piilota
Värit
Näytä kaikki Piilota

Silva

Tarina alkoi 1930-luvulta. Ulkoilmaihminen, Gunnar Tilander, oli jo pitkään ajatellut kehittää uudenlaisen kompassin, jota olisi helpompi käyttää kuin edeltäviä malleja. Gunnar kääntyi Alva ja Björn Kjellströmin veljesten puoleen ja yhdessä kolmikko päätti aloittaa oman yrityksen, joka sai nimekseen Silva. Silva kehittyi hyvin nopeasti ja 50-luvulla tuotemerkki alkoi tulla tunnetuksi ympäri maailmaa. Björn työskenteli enimmäkseen kehittääkseen yrityksen toimintaa Amerikan pohjoisissa osissa, Alvar keskittyi yrityksen kokonaismarkkinoihin ja Gunnar puolestaan keskittyi valmistamaan innovatiivisia tuotteita, jotka sopisivat kaikkiin ulkoiluaktiviteetteihin, mutta etupäässä suunnistukseen. Samanaikaisesti kun Silva esitteli uutta kompassimalliaan, lanseerasi yritys myös otsalampun, josta tuli nopeasti Silvan tunnusmerkki.


Yritys koostuu ihmisistä, jotka rakastavat ulkoilua ja jotka matkustelevat sekä suunnistavat ympäri maailmaa. Kiitos suuren intohimon luontoa kohtaan, Silvan työntekijät ovat inspiroituneet kehittämään ja kokeilemaan uusia, kaikille käyttäjille sopivia tuotteita. Skandinavian kylmät ja pimeät talvet vaativat erityisen paljon ulkoiluvarusteilta, minkä vuoksi kaikki tuotteet testataan ammattilaisten toimesta. Tuotteiden tarkan testauksen vuoksi voit olla varma, että Silvan tuotteet on huolella valmistettu ja että tuotteet ovat kulutusta kestäviä.


Nykyään Silvan tuotteita on saatavilla ympäri maailmaa ja suurimmat yrityksen tarjoamat tuotekategoriat ovat; Sport, Outdoor ja Professional. Näistä kategorioista löydät kaiken kompasseista ja askelmittareista otsalamppuihin ja laseihin. Silva tarjoaa kaiken mitä tarvitset helppoon ja yksinkertaiseen suunnistukseen! Vaikka paljon on muuttunut vuosien mittaan, on kompassi edelleen ensimmäinen valinta suunnistajille ympäri maailmaa. Kuten monilla muillakin urheilualan yrityksillä, myös Silvalla on oma tiimi. Silvan tiimii koostuu mm. opiskelijoista, opettajista, kauppiaista, muusikoista, insinööreistä jne.


Silva työskentelee aktiivisesti ympäristöasioiden parissa ja on erittäin kiinnostunut luonnosta, minkä vuoksi koko tuotantoprosessi on erittäin huolellisesti kontrolloitu. Vuonna 2010 Silva voitti palkinnon parhaana ulkoiluvarusteiden valmistajana.

more news
Vasaloppet

Viime hetken vinkit hiihtokilpailuun

Onnistunut hiihtokisakokemus on pienistä yksityiskohdista kiinni. Tässä tulevat viime hetken vinkit vaikkapa ensi viikonloppuna kisattavaan Finlandia-hiihtoon.

Urheilu & treeni
Seamlesstights

Viimeinkin! Testasimme saumattomat trikoot

Tee seuraavasta treenistäsi entistä parempi ja pukeudu pehmeisiin, joustaviin ja saumattomiin treenitrikoisiin. Testasimme sesongin suosikit.

Muoti & trendit
Miniband

Testi: Parhaat treenikuminauhamme

Kuminauhalla treenaaminen ei ole koskaan ollut suositumpaa. Personal Trainerimme selittää vastusten eron.

Muoti & trendit
Sport-bh Nike Tech Pack

Sportamoren suuri opas oikeanlaisiin urheiluliiveihin

Oletko epävarma, millaiset urheiluliivit sopivat juuri sinun tarpeisiisi? Tutustu oppaaseemme.

Muoti & trendit
Hoftlyft.jpg

Näin teet lantion ojennuksen oikein

Lantion kohotus on yksi tavallisimmista liikkeistä lantion ja takapuolen vahvistamiseen. Mutta teetkö liikkeen oikein? Lue ja tarkista!

Urheilu & treeni
Sfinx.png

3 jinjooga-asentoa konttorirotalle

Vietätkö suurimman osan päivästä tietokoneen ääressä istuen? Sattuuko niskaan ja selkään? Pehmennä kehoasi näillä kolmella jooga-asennolla.

Seikkailu & hyvinvointi
13090412_O_1.jpg

Pehmennä kroppaa yinjoogalla

Yinjoogassa joka asennossa vietetään useita minuutteja. Tylsää, osa ajattelee. Fantastista kropalle, sanoo joogaohjaaja Johanna Wickström, joka on kirjoittanut yinjoogasta kirjan.

Seikkailu & hyvinvointi
Längdskidåkning

5 tekniikkavinkkiä ennen hiihtokisaa

Tasapaino, ojennetut kädet ja ylpeä ryhti ovat keskiössä, mitä maastohiihtotekniikkaan tulee. Esittelemme asiantuntijan viisi vinkkiä, jotka tuovat lisää vauhtia ja mukavampia lenkkejä.

Urheilu & treeni
Längdskidåkning

Näin treenaat ja syöt ennen Finlandia-hiihtoa

Muutaman viikon päästä on jälleen aika pukea maastosukset jalkaan ja suunnata Lahteen. Finlandia-hiihto tarkoittaa, että on aika ottaa seuraava vaihde. Ammattivalmentajan neuvoilla pääset parhaaseen tulokseen.

Urheilu & treeni
svea_sneakers.jpg

12 punaista löytöä ystävänpäivään

Feel the love! Punainen ei ole vain nätti väri, se on myös rakkauden väri. Klikkaa kotiin nämä ruusunpunaiset suosikit tai yllätä läheisesi jollakin hienolla lahjalla.

Muoti & trendit
Charlotte Kalla

Charlotte Kallan parhaat vinkit maastohiihtoon

Kylmät sormet, huono tekniikka ja ongelmia varusteiden kanssa? Vie maastohiihtotreenisi uudelle tasolle ja napppaa nämä Charlotte Kallan parhaat vinkit.

Urheilu & treeni
9324976246011_001_e65fc8753b4144309d94ac29eb808d71.jpg

8 asiaa, joita et voi aurinkolomalta unohtaa

Jos sinä ja perheesi suuntaatte Etelän lämpöön hiihtolomalla, on meillä vain yksi vinkki: nauttikaa! Ja älkää unohtako pakata mukaan näitä kahdeksaa tarpeellista hankintaa.

Muoti & trendit
JR BLACKBURN

Pakkauslista hiihtolomalle lasten kanssa

Hiihtoloma on pian täällä! Oletko suuntaamassa lasten kanssa laskettelemaan? Kokosimme listan kaikesta, mitä mukaan tarvitset.

Muoti & trendit
Hoftlyft.jpg

5 harjoitusta, jotka vahvistavat lantiota ja pakaralihasta

Sattuuko lantioosi juostessa? Nämä pakaraharjoitukset auttavat ehkäisemään tarpeettoma vammoja.

Urheilu & treeni
Ont i höften

Tämän takia lantioosi koskee juostessa

Sattuuko lantioon höntsäjalkapalloa pelatessa? Oletko tuplannut juoksutreenisi ja kohdannut yllättäviä ongelmia? Kärsit mahdollisesti ylirasitustilasta.

Urheilu & treeni