Toimitamme tilaukset perille ennen jouluaAvokauppa 24.1.2020 astiOsta nyt, maksa tammikuun lopussa
0 : : 0 : : 0 Jopa -30% pehmeistä lahjoista

Champion

Veljekset William ja Abraham Feinbloom ja heidän isänsä Simon Feinbloom perustivat Championin vuonna 1919 Rochesterissa, New Yorkissa. Aluksi yritys kulki nimellä Champion Knitwear, kunnes siitä sittemmin tuli Champion. Veljekset William ja Abraham esiteltiin vuonna 2010 Rochester Business Hall of Famessa menestyksekkään työnsä johdosta.

Sen sijaan, että he olisivat myyneet vaatteitaan tavallisissa kaupoissa, mikä oli tavallista, kääntyivät he suoraan ajateltujen kohderyhmien puoleen. Champion-vaatteita löytyi aluksi ainoastaan kouluista, yliopistoista ja sotakorkeakouluista. Tämä osoittautui neronleimaukseksi ja heidän vaatteidensa kysyntä kohosi huomattavasti ja Championin tuotemerkki sai reilusti uutta pontta.

Champion on tehnyt itsensä tunnetuksi innovatiivisena tuotemerkkinä. Se oli ensimmäinen yritys, joka valmisti vaatteen, jota kutsumme nykyisin huppariksi (hoodie). Sitä seurasi sen jälkeen käännettävät t-paidat ja meshvuori. Mutta se ei pääty tähän. Champion keksi myös vaatteen, joka mullisti naisten urheiluvaatevalikoiman. Tuote, jonka Champion kehitti, oli urheiluliivit. Ja aivan kuin se ei olisi riittänyt, oli yritys myös ensimmäinen, joka teki silkkipainatuksia urheilupuseroihin, sen tyypin painatukset, joita näemme niminä ja numeroina esimerkiksi jalkapallopuseroissa.

Championin valikoimasta löydämme tänään toiminto- ja treenivaatteita, alusvaatteita, kenkiä ja klassisia collegepuseroita (sweatshirts) ja collegehousuja (sweatpants).

Yritys on myös ollut sponsori useille suurille seuroille ja maajoukkueille. Jalkapallojoukkueet, kuten Wigan, Parma ja Walesin maajoukkue ovat kaikki pelanneet Champion-vaatteissa. Se on kuitenkin koripallo, jossa tuotemerkki on todella näkyvä. Sen lisäksi, että yritys oli 90-luvulla virallinen ottelupaitojen toimittaja NBA:lle, niin klassinen Dream Team pelasi Champion-vaatteissa Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992. Champion tuotti myös urheiluvaatteita monille suurille amerikkalaisille collegeille. Tänä päivänä voidaan nähdä Kreikan ja Italian koripallomaajoukkueiden pelaavan Champion-vaatteissa. Mutta se on myös valmistanut puseroja NFL:lle sekä ollut sponsorina NASCAR-kuljettajalle Aric Almirola.

Tuotemerkki Champion kuuluu nykyisin HanesBrands' Inc:iin yhdessä useiden muiden tuotemerkkien kanssa.

more news
ENG_W.png

Suuri urheilukellotesti!

Eikö olisi hienoa, että kantaisit omaa Personal Traineria kädessä? Se seuraisi sinua mukanasi kuntosalille ja lenkille. Urheilukello kädessä se on mahdollista. Testaajamme ovat kokeilleet Garminin, Suunton ja Polarin sykekelloja.

2 päivää sitten
Muoti & trendit
Vinterkängor Icebug

Osta joululahjaksi kengät – loistava lahja-opas

Etkö tiedä mitä ostaa äidille, isälle, poikakaverille tai parhaalle ystävälle joululahjaksi? Älä huoli – meillä on loistava vinkki! Mikä olisi parempi lahja Pohjolan kylmään talveen kuin arvostetut ja lämpimät talvisaappaat?

2 päivää sitten
Muoti & trendit
header icebug

Testi: Parhaat Icebugin talvijuoksukengät naisille ja miehille

Icebug tunnetaan korkean suorituskyvyn polkujuoksukengistään. Siksi ei ole ihme, että myös heidän talvijuoksukengät tekevät vaikutuksen. Sportamoren testiryhmä kokeili neljä kuuminta mallia naisille ja miehille.

6 päivää sitten
Muoti & trendit
ryggskydd

Tämän takia sinun tulisi käyttää selkäsuojaa rinteessä

Selkäsuoja on fiksu sijoitus turvallisuuteen, laskitpa suksilla tai laudalla. Pohdi tätä ennen seuraavaa laskureissua.

01 dec 2019
Muoti & trendit
skidhandskar test header

Testi: Tässä tulevat talven parhaat hiihtohanskat!

Sukset ja sauvat voit vuokrata paikan päällä, mutta hiihtohanskojen kanssa on haastavampaa. Jotta ostotapahtuma olisi sinulle helpompi, laski Sportamoren testiryhmä kauden parhaimmissa malleissa. Tätä mieltä testiryhmä on Helly Hansenin, Peak Performancen, Wear Colourin, Bulan ja Kombin hiihtohansikkaista.

28 nov 2019
Muoti & trendit
Header reflexplagg

Testi! 9 heijastavaa vaatetta juoksemiseen

On erittäin tärkeää, että erotut liikenteestä juostessasi pimeällä. Siksi testasimme kauden parhaat heijastavat vaatteemme ja juoksuvarusteemme – enää pimeys ei ole tekosyy jättää lenkkiä väliin.

25 nov 2019
Muoti & trendit
Babolat

Black Friday: 7 parasta löytöä miehille

Vuoden hauskin perjantai on pian täällä! Black Friday on mainio päivä klikata kotiin kaikki, mitä toivelistalla lukee. Esittelemme 7 suosikkilöytöä miehille.

25 nov 2019
Muoti & trendit
Black Friday

Black Friday – vuoden suurin shoppailujuhla!

Ensi viikolla vietetään jälleen Black Friday – kymmenen päivää kestävää tarjousten ja diilien juhlaa, jota et halua missata. Tässä vuoden 2019 Black Friday pähkinänkuoressa.

24 nov 2019
Muoti & trendit
garmin forerunner

10 löytöä Black Friday -aleviikolla

Black Friday -viikon aikana on mahdotonta olla tekemättä löytöjä. Nämä 10 tuotetta klikkaat mielellään kotiin (ennen kuin ne loppuvat).

24 nov 2019
Muoti & trendit
Adidas tights

Black Friday: 8 superlöytöä naisille

Vuoden suurimpana shoppailupäivänä hankimme mielellään löytöjä, joita olemme himoinneet koko vuoden. Tässä 8 Black Fridayn löytöä naisille.

23 nov 2019
Muoti & trendit
Nike Metcon 5

7 mustaa Black Friday -diiliä

7 suosikkia 7 huippumerkiltä. Klikkaa kotiin nämä mustat suosikit Black Friday -viikonlopun kunniaksi!

22 nov 2019
Muoti & trendit
Alpint trend skidkläder

Tässä ne tulevat: Kauden laskettelutrendit!

Vaatteen istuvuus ja kestävyys ovat keskiössä, kun tarkastelemme rinnemuotia. Jaamme parhaat vinkkimme, jotka tuovat kaikki muotipisteet kotiin niin rinteessä kuin rinteen ulkopuolellakin.

22 nov 2019
Muoti & trendit
underställ kari traa

9 parasta Black Friday -löytöä

Tänään saat Sportamorelta 30 prosenttia alennusta kaikista takeista ja kengistä. Iskikö valinnanvaikeus? Anna meidän auttaa!

22 nov 2019
Muoti & trendit
header black fridayfynd

Black Friday: 12 superlöytöä lapsille

Black Friday on mainio syy hankkia kaikki tarpeelliset tavarat, jotka muuten verottaisivat kukkaroa liikaa. Tässä 12 vinkkiä lastenvaatekomeroon.

22 nov 2019
Muoti & trendit
header.jpg

Testi: Teddyfleecet naisille ja miehille

Haluatko pukea yllesi jotain todella pehmeää ja pehmoista? Siinä tapauksessa vastaus on teddyfleece. Testasimme lukuisia eri malleja ja kokosimme yhteen parhaat.

18 nov 2019
Muoti & trendit