Petra Månström

Vinkki: näin teistäkin tulee aktiivisesti liikkuva perhe

Lasten aktivointi ja ruutuajan vähentäminen voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Superäiti Petra Månström jakaa parhaat vinkkinsä aktiivisempaa arkea varten. 

Teknisessä maailmassa, joka pursua uusia päivityksiä, sovelluksia ja toimitnoja, voi olla haastavaa saada lapsi pois sohvalta. Tapasimme juoksija ja kirjailija Petra Månströmin, joka ei näe eroa treenaamisessa ja lasten aktivoimisessa. Hän kertoo Sportamorelle, kuinka helposti lapset saa mukaan treeniin, minkä lisäksi he saavat hauskat treenielämyksen. Win-win! 

– Musiikilla tulisi olla mahdollisimman vähän tekemistä treenin kanssa. Poikani pitää Samirista & Viktorista, joten saisimme kuulla 10 kertaa heidän kappaleensa putkeen, muuten hän ei liiku, sanoo Petra Månström, joka on juuri julkaissut uuden kirjansa Smartare löpning (fiksumpaa juoksemista).

– Aikuisena sitä luulee, että koreografia tai johdettu treeni on parasta, mutta se on meidän vuoksi tehty. Jos haluat, että lapsesi liikkuu, sinun tulee tehdä se hänen ehdoillaan. Olemme testanneet erilaisia asioita eri edellytyksin. Viime vuonna ilmoitimme lapsemme ohjattuun treeniin, mutta koreofragia oli hänelle liian haastava.

Miten näet lasten vapaa-ajan kehittyneen siihen verrattuna kun olit itse lapsi?

– Niitä ei voi verrata. Pienenä olin ulkona ja teimme paljon asioita, kunhan vain saimme tilaisuuden. Emme treenanneet, vaan liikuimme huvin vuoksi. Nyt lasten ajan vie ruutuaika, sillä se koukuttaa, Petra Månström sanoo.

Miten voin vanhempana vähentää lapseni ruutuaikaa?

– Se on taistelu, johon sinun on vanhempana ryhdyttävä. Jos lapsemme huomaa, että olemme väsyneitä, hän istuu ruudun äärelle. Fakta on kuitenkin se, että hän haluaa usein ulos. Jos hän kysyy illallisen jälkeen, lähdetäänkö ulos pyöräilemään, täytyy seurata, vaikka mieli ei välttämättä tekisikään. Emme voi odottaa, että hän istuuntuu ruudun äärelle, vaan annamme hänen liikkua, jotta unikin tulee paremmin. 

Mitä etuja aktiivisesta arjesta lapselle on?

– Sen lisäksi, että uni maistuu paremmin ja tulee helpommin, parantuu keskittymiskyky. Joskus on hyvä istua paikallaan. Aivan kuten aikuisillekin, on hepompi istua paikallaan, jos on aiemmin liikkunut. Myös mieliala paranee. Jos lapsemme on väsynyt ja haastanut itsensä fyysisesti, ei hänellä ole niin tarvetta juoksennella ympäriinsä, sillä hän on päässyt jo purkamaan energiaansa. Me aikuisetkin tulemme iloisemmaksi. Jos olet peloissasi siitä, että ette vietä tarpeeksi aikaa yhdessä, saatte enemmän yhteistä tekemistä. Myös lapsesi nukkuu paremmin ja voi paremmin.

Petra MånströmLastenvaunujen kanssa juokseminen on mainio keino tehdä juoksulenkistä hieman haastavampi. Jos lapsesi on iso, voi hän juosta välillä vierellä. Kurkista Petra Månströmin  niin saat päivittäin vinkkejä aktiiviseen arkeen. 

Voinko treenata yhdessä lapseni kanssa?

– Toki, mutta lapsen ehdoilla. Jos lapsesi on pieni, juokse vaunujen kanssa. Isompi lapsi voi istua osan lenkistä vaunuissa. Minä ja poikani teemme usein intervalleja tiettyjen penkkien välillä. Sitten lepäämme ja juoksemme takaisin. On täkeintä, että hän saa mennä ensin. Hän asettaa säännöt ja päättää treenistä. Television äärellä teen vatsalihaksia ja selkiä usein. Monesti poikani laskee puhelimen kädestään ja asettuu viereeni. Joskus täytyy maanitella hetki ja pyytää häntä treenaamaan ja laskemaan suorituksiani tai sitten hän tekee jotakin muuta suoritusta samaan aikaan. 

Petra Månströmin vinkit lapsen kanssa treenaamiseen: 

#1. Yksinkertaisia voimaharjoituksia 

Valitse yksinkertaisia, suoria harjoituksia, joissa lapsen on helppo olla mukana. Hän voi laskea toistoja tai juosta huoneen ympärillä, kun sinä teet liikkeitä. Anna vinkkejä istumaannousuissa, selkälihasten teossa tai kyykyissä.

#2. Unohda kontrolli

Anna lapsesi valita musiikki ja harjoituksen tempo. Jos hän haluaa juosta ympäri huonetta, juoskaa. Jos kuuntelette samaa kappaletta kerta toisensa jälkeen, kuunnelkaa. Mitä enemmän vapautta, sitä parempi. 

#3. Leikkikää seuraa johtajaa

Jos lapsesi on vielä konttausiässä, on hauskaa ja haastavaa seurata mukana. On hauskaa lapselle päättää, mitä teette ja minne menette, ja samalla neljällä jalalla liikkuminen  haastaa sinun kroppasi. 

Abilica activeSen sijaan, että  toteaisi kaiken olleen paremmin ennen, on tuotemerkki luonut  -malliston. Siinä on paljon helppoja treenivälineitä lapsille. Mitä sanot treenipallosta, hyppynarusta, pienistä palloista ja monista muista? Aika panna kotisali pystyyn! 

OSTA TÄÄLTÄ: 

LUE LISÄÄ: 

 Takaisin

News Feed

Petra Månström
Seikkailu & hyvinvointi

Vinkki: näin teistäkin tulee aktiivisesti liikkuva perhe

07 jun 2019
Vandring
Seikkailu & hyvinvointi

Testissä: kolmet miesten kevyet vaelluskengät

26 may 2019
Vandring
Seikkailu & hyvinvointi

Testissä kesän kolme parasta vaelluskenkää

15 may 2019
Test fritidsbyxor herr
Seikkailu & hyvinvointi

Testissä: miesten parhaat ulkoiluhousut 2019

29 apr 2019
Fritidsbyxor
Seikkailu & hyvinvointi

Testin parhaat ulkoiluhousut vuonna 2019

28 apr 2019
Huvudvärk
Seikkailu & hyvinvointi

Tämän vuoksi voit kärsiä päänsärystä treenatessa

12 apr 2019
Sara Hoy
Seikkailu & hyvinvointi

Joogaa selkäkipu pois

11 apr 2019
Bergans of Norway
Seikkailu & hyvinvointi

Vaeltaminen on koko perheen seikkailu

02 apr 2019
Spänningshuvudvärk
Seikkailu & hyvinvointi

Treenaa jännityspäänsärky pois!

26 mar 2019
Sfinx.png
Seikkailu & hyvinvointi

3 yinjooga-asentoa konttorirotalle

11 feb 2019
13090412_O_1.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

Pehmennä kroppaa yinjoogalla

07 feb 2019
iStock-182912411.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

Tutkija: “Tämän takia laihduttaminen on turhaa ”

25 jan 2019
Yoga Veronica Jäderlund
Seikkailu & hyvinvointi

Näin sinustakin tulee joogi

19 jan 2019
278356.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

Tämän vuoksi sinun tulisi pulahtaa avantoon

17 jan 2019
Hälsoångest
Seikkailu & hyvinvointi

Kärsitkö terveysahdistuksesta?

10 jan 2019
Massage
Seikkailu & hyvinvointi

Onko selkäsi kipeä? Testaa tätä selkähierontaa!

10 jan 2019
iStock-692990626.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

5 terveystrendiä vuodelle 2019

09 jan 2019
Nackmassage
Seikkailu & hyvinvointi

Yksinkertainen hieronta jännittyneelle niskalle

14 dec 2018
Blacc yoga tights
Seikkailu & hyvinvointi

Video: Joogaa joulustressi pois

13 dec 2018
iStock-859522432_coffee.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

Oletko väsynyt talveen, mutta rakastat kahvia? Ota nappucino!

09 dec 2018
Workout_sleeping
Seikkailu & hyvinvointi

Haaveiletko hyvistä yöunista? Treenaa näin!

05 oct 2018
Sova_träna
Seikkailu & hyvinvointi

Näin uni vaikuttaa treeniisi

04 oct 2018
skor_höst
Seikkailu & hyvinvointi

Tämän takia on tärkeää pitää jalat hyvässä kunnossa

26 sep 2018
276153.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

PT-Olga: “Mieluummin hieronta kuin Bootcamp-tunti"

15 aug 2018
Anti-stressdeg
Seikkailu & hyvinvointi

DIY: Tee oma stressilelusi

10 aug 2018
Simpendlar
Seikkailu & hyvinvointi

Seuraa Annan esimerkkiä ja taita osa työmatkastasi uiden!

18 jul 2018
helly hansen
Seikkailu & hyvinvointi

Parhaat vinkkimme pelastusliivien hankintaan

10 jun 2018
AbsolutStefan_yogaposes
Seikkailu & hyvinvointi

Viisi rankkaa jooga-asentoa

06 jun 2018
Sovsäck guide
Seikkailu & hyvinvointi

Suuri opas: Löydä oikea makuupussi vaellusretkelle

04 jun 2018
Så behandlar du en hälsporre
Seikkailu & hyvinvointi

Näin hoidat kantapään ongelmia

31 may 2018
Absolutstefan
Seikkailu & hyvinvointi

Löydä rauha ja voima joogan avulla

29 may 2018
STefan_2
Seikkailu & hyvinvointi

6 jooga-asentoa, jotka pehmentävät jäykkää lantiota

28 may 2018
LIM Comp_I4A9634.jpg
Seikkailu & hyvinvointi

Opas: löydä oikeanlaiset vaelluskengät

13 may 2018
Gym_woman
Seikkailu & hyvinvointi

Kuntosali – paras paikka tavoitella parastasi

07 apr 2018
gopro
Seikkailu & hyvinvointi

5 syytä, miksi kaikkien tulisi omistaa GoPro

20 mar 2018
Gubbvad
Seikkailu & hyvinvointi

Näin hoidat tennispohjetta

15 mar 2018
Vasaloppet
Seikkailu & hyvinvointi

Näin syöt ennen hiihtokisaasi

21 feb 2018
Bjørn Dæhlie
Seikkailu & hyvinvointi

Näin pukeudut hiihtokisaan

20 feb 2018
turdell
Seikkailu & hyvinvointi

Kristofer Turdell: ”Etsin aina vaikeimman reitin alas"

19 feb 2018
Run angel
Seikkailu & hyvinvointi

Run Angel – hälytysranneke, joka lähettää myös tekstiviestejä

17 feb 2018
more news
Petra Månström

Vinkki: näin teistäkin tulee aktiivisesti liikkuva perhe

Lasten aktivointi ja ruutuajan vähentäminen voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Superäiti Petra Månström jakaa parhaat vinkkinsä aktiivisempaa arkea varten.

07 jun 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Vandring

Testissä: kolmet miesten kevyet vaelluskengät

Oletko lähdössä vaeltamaan? Esittelemme kolmet kevyet vaelluskengät, joille on käyttöä kesällä 2019.

26 may 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Vandring

Testissä kesän kolme parasta vaelluskenkää

Oletko lähdössä vaeltamaan? Esittelemme kolme mallia, joita tänä sesonkina tarvitset.

15 may 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Test fritidsbyxor herr

Testissä: miesten parhaat ulkoiluhousut 2019

Tarvitsetko kunnon housuja vaellukselle? Vai etsitkö housuja, joita voit käyttää pihatöissä? Testaajamme kokeilivat viisi suosikkimallia.

29 apr 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Fritidsbyxor

Testin parhaat ulkoiluhousut vuonna 2019

Jotta voisit todella saada kaiken irti vaellusretkestäsi, tarvitset kunnon housut. Naistestaajamme kokeilivat viittä sesongin suosituinta mallia, jotta valinta olisi sinulle helppoa.

28 apr 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Huvudvärk

Tämän vuoksi voit kärsiä päänsärystä treenatessa

Sattuuko päähän treenatessa? Saattaa olla, että kärsit rasituspäänsärystä. Älä huolehdi, se ei ole vaarallista ja sitä voi ehkäistä.

12 apr 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Sara Hoy

Joogaa selkäkipu pois

Jooga on täydellinen tapa vähentää stressiä. Mutta tiesitkö, että se voi vähentää myös selän kiputiloja?

11 apr 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Bergans of Norway

Vaeltaminen on koko perheen seikkailu

Luonto tarjoilee mainioita kokemuksia niin aikuisille kuin lapsille. Bergans of Norway tietää, miten saat kaiken irti koko perheen vaellusretkeltä.

02 apr 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Spänningshuvudvärk

Treenaa jännityspäänsärky pois!

Kärsitkö päänsärystä pitkän työpäivän päätteeksi? Esittelemme viisi vinkkiä, joilla päänsärky lähtee alta aikayksikön.

26 mar 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Sfinx.png

3 yinjooga-asentoa konttorirotalle

Vietätkö suurimman osan päivästä tietokoneen ääressä istuen? Sattuuko niskaan ja selkään? Pehmennä kehoasi näillä kolmella jooga-asennolla.

11 feb 2019
Seikkailu & hyvinvointi
13090412_O_1.jpg

Pehmennä kroppaa yinjoogalla

Yinjoogassa joka asennossa vietetään useita minuutteja. Tylsää, osa ajattelee. Fantastista kropalle, sanoo joogaohjaaja Johanna Wickström, joka on kirjoittanut yinjoogasta kirjan.

07 feb 2019
Seikkailu & hyvinvointi
iStock-182912411.jpg

Tutkija: “Tämän takia laihduttaminen on turhaa ”

Moni on aloittanut laihdutuskuurin uudenvuodenlupauksena. Ylipainotutkija Erik Hemmingsson lyttää kuitenkin laihduttamisen.

25 jan 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Yoga Veronica Jäderlund

Näin sinustakin tulee joogi

Uusi vuosi, uudet joogarutiinit! Joogi Veronica Jäderlund neuvoo, kuinka voit viettää vuoden 2019 rauhassa ja vailla stressiä.

19 jan 2019
Seikkailu & hyvinvointi
278356.jpg

Tämän vuoksi sinun tulisi pulahtaa avantoon

Se on ilmaista, helppoa ja saat siitä lukuisia positiivisia vaikutuksia terveydelle. Tänä vuonna sinun kannattaa vihdoin pulahtaa jääkylmään veteen.

17 jan 2019
Seikkailu & hyvinvointi
Hälsoångest

Kärsitkö terveysahdistuksesta?

Jos keskityt jatkuvasti terveyteesi tai pelkäät koko ajan sairastuvasi vakavasti, voit kärsiä terveysahdistuksesta. Tässä tulee asiantuntijoiden vinkit, kuinka saada apua.

10 jan 2019
Seikkailu & hyvinvointi