reima vinter

Näin puet lapsesi kylmällä säällä

Aina ei ole helppoa valita sopivia päällysvaatteita perheen pienimmille. Kun kelit kylmenevät on kuitenkin tärkeää pukea päälle oikeanlaiset vaatteet. Muuten vaarana on, että lapsesi alkaa palella – jolloin myös leikit kärsivät.

Haalari vai kuoritakki? Siinäpä vasta kysymys, kun ensilumi satelee maahan. Mitkä hanskat valitsen kaksivuotiaalleni ja mikä välikerros on paras? Kattis Holmegård tietää, mitkä vaatteet suojaavat lasta parhaiten kylmältä, loskalta, tuulelta ja lumelta.

Miten puen lapseni, kun lämpötila vaihtelee 0 ja 10 asteen välillä?

– Pue lähimmäs kroppaa tavalliset vaatteet eli paita ja jonkinlaiset housut, vaikkapa trikoot. Toinen vaihtoehto on synteettinen aluskerrasto, jos lapsellasi on tapana hikoilla paljon. Kaikki lapset sietävät eri tavalla lämpöä,  Kattis Holmegård selittää.

Mikä on hyvä välikerros?

– Itse suosisin fleeceä tai villapaitaa tarpeen tullen. Jos lämpötila on kymmenisen astetta, ei sille välttämättä ole tarvetta. Päällyskerrokseksi sopii hyvin kuoritakki tai kuorihousut. Ne suojaavat tuulelta, kylmältä ja vedeltä. Jalkoihin sopivat hyvät kengät, jotka suojaavat vedeltä. Rukkaset kannattaa kaivaa kaapista, kun lämpötila lähestyy nollaa, muuten suosin ohuempia lapasia. Jos lapsesi palelee helposti, voi alle laittaa ohuemmat villahanskat.

Miten puen lapseni, kun lämpötila on 0 ja 10 pakkasasteen välillä?

 – Alimmaiseksi suosittelisin pakkasella villaa. Myös synteettinen aluskerrasto toimii riippuen vähän lapsesi lämmönsietokyvystä. Villa ja synteettinen materiaali poistavat molemmat kosteutta, mutta puuvilla ei. Puuvilla-alusasun kanssa lapselle voi tulla nopeasti kylmä. Välikerrokseksi toimii villafrotee tai fleece. Päällimmäiseksi suosittelisin vuorattua funktionaalista haalaria eli kuitua, joka poistaa likaa. 

Miten muuten puen lapseni?

– Jalkaan sopivat hyvin talvisaappaat, joiden sisus on villaa tai huopainen. Myös korvat on tärkeää suojata kunnolla. Valitse korvat peittävä villapipo tai balaklava, kun lämpötila laskee pakkasen puolelle. Villapipo suojaa kosteudelta, jos sataa vettä tai lunta. Lämpövuoratut hanskat esimerkiksi primaloftista (synteettistä untuvaa) tai villavuorella ovat hyvät hanskat. Jos lapsesi kädet palelevat helposti, voi alle pukea villalapaset. 

 reima underställ gruppbild

Villainen tai synteettisestä materiaalista tehty on hyvä investointi talvea varten.

Miten puen lapseni, kun lämpötila on alle 10 pakkasasteen?

– Pue alimmas jälleen villaine aluskerrasto. Synteettinen on myös hyvä, ellet halua käyttää villaa tai jos lapsesi lämpiää helposti. Välikerrokseen sopii fleece ja tai villapaita.

Puenko lapselle siis kaksi välikerrosta?

– Voit hyvin pukea enemmänkin välikerroksia kuin yhden. Tärkeintä on, ettei olo tunnu liian raskaalta. Myös ilmaa täytyy olla tarpeeksi kerrosten välissä, jotta lämpö pysyy. 

Mitä valitsen päällyskerrokseksi todella kylmällä säällä?

– Lämpövuorattu vaihtoehto on paras. Reiman -haalari pitää täysin vettä. Siinä on helppoa liikkua. Jalkoihin suosittelen lämpövuorattuja talvisaappaita, joiden pohjallinen suojaa jalkaa. Valitse samanlaiset hansikkaat kuin aiemmin, eli vuoratut hanskat ja alle tarpeen vaatiessa villaiset lapaset.

Mikä materiaali pitää kosteutta poissa parhaiten?

– Hyvä kuitu eli esimerkiksi funktionaalinen materiaali. Iho pysyy kuivana niin synteettisen materiaalin kuin villankin kanssa. Puuvilla ei ole paras vaihtoehto, sillä se muuttuu märäksi ja kylmäksi.

Mikä materiaali pitää parhaiten kylmää poissa?

– Tuulelta suojaava päällyskerros. Pue alle yksi tai useampi välikerros. Untuva ja primaloft lämmittävät hyvin. Untuva on lisäksi ilmavaa, ja mitä enemmän ilmaa on kerrosten välissä, sitä lämpimämpi. Primaloft on 100-prosenttisesti polyesteriä. Ohuet kuidut ovat kevyitä, joustavia ja pitävät täysin vettä. 

Mikä on vinkkisi tuoreille vanhemmille?

– Osa vaatteista on todellakin tarpeellisia, jotta lapsesi pysyy kuivana. Hyvät kuorihousut- ja takki toimivat läpi syksyn ennen pakkasia. Lämminvuorattu haalari, pehmeä aluskerrasto ja välikerros esimerkiksi fleecestä toimivat niin ikään. Älä unohda myöskään funktionaalisia rukkasia!

LUE LISÄÄ:

OSTA TÄÄLTÄ:

 Takaisin

News Feed

superrep go
Muoti & trendit

Nauti Circuit treenistä Nike SuperRep Go -harjoittelukengän avulla

3 päivää sitten
reima regnkläder flera barn
Muoti & trendit

Voiko sadevaatteita pestä?

4 päivää sitten
Header.jpg
Muoti & trendit

Testin parhaat: Joogahousut 2020

27 mar 2020
mss löparskor header
Muoti & trendit

Mid Season Salen parhaat juoksukengät

25 mar 2020
wyte badshorts
Muoti & trendit

Mid Season Sale: Löydä parhaat treenivaate, -kenkä ja uimapukutarjoukset

25 mar 2020
traningsklader-rea-kari-traa-sneakers.jpg
Muoti & trendit

11 kultajyvää jotka löydät Mid Season Salesta

25 mar 2020
adidas_grand_court_sneakers.jpg
Muoti & trendit

Kevään kuumin trendi: harmaat lenkkarit!

20 mar 2020
Linnen dam
Muoti & trendit

12 keväistä treenitoppia naisille

18 mar 2020
traningstrojor_herr.png
Muoti & trendit

TOP-lista: 11 treenipaitaa miehille

18 mar 2020
Dam - Sneakertest.jpg
Muoti & trendit

Testi: Vuoden 2020 parhaimmat lenkkarit

17 mar 2020
Herr - Sneakertest.jpg
Muoti & trendit

Testin parhaat! Miesten parhaat kevätlenkkarit 2020

17 mar 2020
Kari Traa
Muoti & trendit

Kevään pastellinväristä muotia Kari Traalta

16 mar 2020
better bodies tights
Muoti & trendit

Viimeisin trendi: Kiiltävät trikoot

16 mar 2020
Padelheader dam
Muoti & trendit

Testaamme kauden parhaat naisten padelkengät

13 mar 2020
Padelskor header
Muoti & trendit

Testin parhaat! Padelkengät miehille

13 mar 2020
sport bh header
Muoti & trendit

Testin parhaat: Urheilurintaliivit isoille rinnoille

12 mar 2020
reebok royal turbo header
Muoti & trendit

Kuusi tyylikästä Reebok-lenkkarimallia

11 mar 2020
Header - Vårens NYA sportbhar.jpg
Muoti & trendit

Kevään parhaat urheilurintaliivit 2020

11 mar 2020
Peak Performance Helium Glacier Hood
Muoti & trendit

Viisi parasta ulkoiluvaatetta Peak Performancelta

11 mar 2020
HEADER_W.jpg
Muoti & trendit

Suuri testi! Naisten parhaat juoksukengät vuonna 2020

11 mar 2020
HEADER_M.jpg
Muoti & trendit

Jättitesti: Miesten parhaat juoksukengät vuonna 2020

11 mar 2020
Vuxen-barnskor plock
Muoti & trendit

2020-luvun tyylikkäimmät tennarit naisille, miehille ja lapsille

06 mar 2020
Peak Performance Argon Hybrid Jacket
Muoti & trendit

Kauden paras hinta: Peak Performancen uusi hybriditakki on täällä!

06 mar 2020
nike metcon 5 herr
Muoti & trendit

Mitkä treenikengät ovat parhaita funktionaaliseen harjoitteluun?

05 mar 2020
adidas core sneakers
Muoti & trendit

Tennarit, jotka sopivat vuoden 2020 trendeihin

05 mar 2020
suunto 7 header
Muoti & trendit

Testi! Näin hyvä on uusi Suunto 7 -sykekello

05 mar 2020
Peak Performance skaljacka
Muoti & trendit

Kuinka kuoritakin tulisi sopia?

05 mar 2020
nike metcon fuchsia
Muoti & trendit

Näin saat kaiken irti toiminnallisesta harjoittelusta oikeilla treenikengillä

05 mar 2020
HEADER_W.jpg
Muoti & trendit

Testin parhaat! 8 tyylikästä naisten kevättakkia

03 mar 2020
HEADER_M.jpg
Muoti & trendit

Testin parhaat: Miesten vuoden 2020 kevättakit

03 mar 2020
Header prommenadskor
Muoti & trendit

Testi! Parhaat kävelykengät maksimaaliseen mukavuuteen

03 mar 2020
Header-tights.jpg
Muoti & trendit

Testin parhaat: Korkeavyötäröiset trikoot vuonna 2020

02 mar 2020
521523_Vesi_528409_-Rainy_527207_Kura_Boy_Laughing_in_the_Rain.jpg
Muoti & trendit

Opas: Mitä sadevaatteita lasteni tulisi käyttää?

02 mar 2020
PLus size träningskläder nike
Muoti & trendit

Testin parhaat! Niken treenivaatteet plus-kokoisille

01 mar 2020
SP20_WBN_BRAS_TIGHTS_REFRESH_NIKE_SWOOSH_PADDED_ASIA_BRA_JJ_0150_V3.jpg
Muoti & trendit

Nämä Niken treenivaatteet jokaisen kannattaa hankkia

01 mar 2020
Hoka One One header
Muoti & trendit

Mitä eroa on Hoka One Onen juoksukenkien välillä?

29 feb 2020
Casall tights
Muoti & trendit

Tämän takia sinunkin kannattaa treenata Casallin pehmeissä treenitrikoissa

29 feb 2020
SL20
Muoti & trendit

Riko ennätyksesi Adidaksen uusilla SL20 -juoksukengillä

27 feb 2020
fotbollsskor header
Muoti & trendit

Kauden 10 parasta jalkapallokenkää Adidakselta, Nikelta ja Pumalta

25 feb 2020
Barnskor
Muoti & trendit

Upea opas: Löydä lapsellesi oikea koko ja malli Adidaksen kengistä

24 feb 2020
more news
superrep go

Nauti Circuit treenistä Nike SuperRep Go -harjoittelukengän avulla

Nike SuperRep -harjoittelukenkä on saanut pikkusiskon - sano hei SuperRep Go: lle!

3 päivää sitten
Muoti & trendit
reima regnkläder flera barn

Voiko sadevaatteita pestä?

Joskus sadevaatteetkin on pestävä, mutta miten se kuuluu tehdä? Selvitimme vastauksen.

4 päivää sitten
Muoti & trendit
Header.jpg

Testin parhaat: Joogahousut 2020

Kun harjoittelet joogaa, haluat joogavaatteita, jotka antavat sinulle täyden liikkumisvapauden ja joustavuuden. Joogi-testipaneelimme on tehnyt aurinkotervehdyksen tämän vuoden parhaimmissa joogahousuissa.

27 mar 2020
Muoti & trendit
mss löparskor header

Mid Season Salen parhaat juoksukengät

Hyödynnä tilaisuus ja löydä uudet juoksukengät nyt Mid Season Salesta!

25 mar 2020
Muoti & trendit
wyte badshorts

Mid Season Sale: Löydä parhaat treenivaate, -kenkä ja uimapukutarjoukset

Toivotamme kevään tervetulleeksi Mid Season Salella! Käytä tilaisuutta hyväksesi ja osta vaatteita, kenkiä ja laukkuja itsellesi, ystävällesi tai jollekin muulle kenestä pidät.

25 mar 2020
Muoti & trendit
traningsklader-rea-kari-traa-sneakers.jpg

11 kultajyvää jotka löydät Mid Season Salesta

Kaikkea treenihousuista ratsastusvaatteisiin! Ole kärppänä paikalla kun nämä herkut saavat alehinnat Mid Season Salen aikana!

25 mar 2020
Muoti & trendit
adidas_grand_court_sneakers.jpg

Kevään kuumin trendi: harmaat lenkkarit!

Viime vuosi kuului valkoisille tennareille, mutta tänä vuonna hallitsevat harmaat lenkkarit. Tässä on kauden 10 kuuminta mallia miehille ja naisille!

20 mar 2020
Muoti & trendit
Linnen dam

12 keväistä treenitoppia naisille

Väljä, saumaton tai sisäänrakennetuilla liiveillä? Tässä kevään kuumimmat treenitopit naisille! Minkä sinä valitset kotitreeniisi?

18 mar 2020
Muoti & trendit
traningstrojor_herr.png

TOP-lista: 11 treenipaitaa miehille

Lyhythihainen vai pitkähihainen tekninen paita? Valkoinen, musta vai neonkeltainen? Olemme listanneet parhaimmat harjoituspaitamme miehille.

18 mar 2020
Muoti & trendit
Dam - Sneakertest.jpg

Testi: Vuoden 2020 parhaimmat lenkkarit

Rakastamme lenkkareita! Katso, mitkä ovat testipaneelimme mielestä parhaat mallit naisille tänä vuonna.

17 mar 2020
Muoti & trendit
Herr - Sneakertest.jpg

Testin parhaat! Miesten parhaat kevätlenkkarit 2020

Ota tyylikäs askel kevääseen. Muotitietoinen miespaneelimme testasi 2020-luvun tyylikkäimmät lenkkarit Adidakselta, Nikeltä ja Jack & Jonesilta.

17 mar 2020
Muoti & trendit
Kari Traa

Kevään pastellinväristä muotia Kari Traalta

Säästä riippumatta kaikkien pitäisi voida nauttia keväästä tyylikkäästi. Siksi Kari Traa lanseeraasi uuden pastellimallistonsa ulkoelämään!

16 mar 2020
Muoti & trendit
better bodies tights

Viimeisin trendi: Kiiltävät trikoot

Paistattele omassa loisteessasi kuntosalilla kiiltävissä trikoissa! Tässä ovat upeimmat kiiltävät trikoot.

16 mar 2020
Muoti & trendit
Padelheader dam

Testaamme kauden parhaat naisten padelkengät

Testin parhaat! Kokeilimme kevään parhaita malleja, jotka tekevät sinusta nopeamman, paremman ja voittamattoman pelikentällä.

13 mar 2020
Muoti & trendit
Padelskor header

Testin parhaat! Padelkengät miehille

Aika viedä padelpeli seuraavalle tasolle! Tässä ovat padelkengät, jotka testipaneelimme valitsi testin parhaiksi.

13 mar 2020
Muoti & trendit