EM-pelaajien hiukset arvostelussa

Kuka voittaa kampauspalkinnon EM-kisoissa? Olemme pyytäneet kauneusasiantuntijaa tutkimaan muutamien pelaajien kampauksia. 

Sadat ihmiset tulevat istumaan televisioidensa edessä ja katsomaan yhteensä 51 matsia Ranskan EM-kisojen aikana. Monille katsojille pelaajat ovat idoleita ja ihailtuja heidän taitavuutensa ja valovoimaisuutensa vuoksi.

Fanittaminen tarkoittaa paljon enemmän. Pelaajat inspiroivat ja toimivat tyylikuvina myös pelikenttien ulkopuolella. Suurimmat tähdet ovat nykyisin käveleviä tavaramerkkejä, jotka eivät ota harkitsemattomia askeleita treenikenttien ulkopuolella. Kyseessä on itsensä näyttäminen oikealla tavalla, millaisen kuvan antaa itsestään, esimerkiksi ulkonäön ja kampauksen kautta. 

Useimmille jalkapallon pelaajille se on tärkeää. Todella tärkeää, älä usko muuta! Sadat kamerat ottavat kuvia matseista koko ajan, kaikki  siis dokumentoidaan ja säilytetään ikuisuuksia eri kuvapankeissa. 

Juuri siitä syystä olemme pyytäneet Caisa Janssonia arvostelemaan muutaman pelaajan kampaukset. Hän toimii kaunesasiantuntijana ja päätoimittajana Kicks Magazinella. Tämä on pinnallista, kampaukset eivät liity peliin millään tavalla, mutta ne ovat hauskoja. Kampauksetkaan eivät itse asiassa ole turhia, eivät ainakaan pelaajille. 

Sergio Ramos, Espanja

ramos– Tässä on ilmeisesti jätkä, joka minun tavoin pitää tv-ohjelma Vikingsistä! Hiukset, parta ja tatuoinnit luovat kokonaisen mietityn lookin. Ramos on niin hyvännäköinen, että hänelle, to be honest, sopisi melkein mikä tahansa kampaus, mutta pidän tästä versiosta, jossa hiukset ovat vähän niin kuin vedellä kammatut sen sijaan, että hän yrittää olla hieman "homssuinen". Kenenkään aikuisen miehen ei tarvitsisi omistaa homssuista kuontaloa, Caisa Jansson sanoo. 

Renato Sanches, Portugali

sanches– Olettehan nähneet tämänvideon, jossa Christiano Ronaldo tutkailee ja nuuskii Renato Sanchesin hiuksia? Hän näyttää arvostavan niin tuoksua ja tekstuuria, ja olen samaa mieltä Ronaldon kanssa – se, että Sanches pitää hyvää huolta rastoistaan, näkyy ja rastat pukevat häntä. 

Aaron Ramsey ja Gareth Bale, Wales

bale– Saamme toivoa, että Aaron Ramsey tekee viisaampia valintoja Walesille EM-kisoissa kuin mitä hän teki viimeisimmällä parturireissullaan. Ehkä liidunvalkoiset hiukset olisivat toimineet jollei hänen luonnollinen tummanvaalea partansa olisi näkynyt yhdessä hiusten kanssa. Tämä luonnollinen väri pukee miestä paljon paremmin. Gareth Bale urheilee huolimattomassa "man bunissa", maailman kirjoitetuimmassa (ja vihatuimmassa) miesten kampauksessa nyt viime vuosina. Korostamme sanaa huolimaton. Minusta Zlatanin terävä samuraiversio on parempi. 

Robert Lewandowski, Puola

lewandowski– Lewandowskin kampaus on huomattavasti mitäänsanomattomampi kuin hänen maalintekonsa. Tämä leikkaus on söpö alle 10-vuotiailla pojilla, mutta Lewandowski olisi voinut trimmata hiusten pituudesta pari senttiä päälaelta. Aivan kuten jalkapallossa, niin pienet marginaalit ovat ratkaisevia tässä. 

Paul Pogba, Ranska 

pogba– Paul Pogbaksi tämä on todella yksinkertainen kampaus. Oikeastaan tuollaiset ajellut kuviot hiuksissa eivät ole niin hyvännäköisiä, mutta se on aina mahtavaa, että joku uskaltaa ilmaista itseään hiustensa kautta, eli pidän tästä silti! 

Andres Iniesta, Espanja 

iniesta– Well, se ei ole mikään salaisuus, että miehet, joilla on korkeat testosteronitasot, menettävät hiuksia päälaelta jo ennen 40 vuoden ikää. Karvat kasvavat rinnassa sen sijaan. Iniestan tapauksessa sillä ei ole mitään väliä, sillä hänen loistava taitavuus häikäisee meidät kaikki joka tapauksessa. 

 Takaisin

News Feed

Asics Gel-Rocket 8
Muoti & trendit

Testissä! Asics Gel-Rocket 6 – sisäliikunnan suosikkikenkä

6 päivää sitten
Fenix 6 Sapphire Garmin
Muoti & trendit

Minitesti: Treenikello Garmin Fenix 6 Sapphire

10 sep 2019
Puma sneakers skinn
Muoti & trendit

Näin huolehdit mokka-, nahka- ja kangastennareistasi

05 sep 2019
Reebok träningstrender
Muoti & trendit

Aina tyylikkäänä! Tässä ovat sesongin trendikkäimmät treenivaatteet

04 sep 2019
Reebok Nano header
Muoti & trendit

Uudet Reebok Nano 9.0 kengät – Ainoat treenikengät, jotka tarvitset

02 sep 2019
Nike Joyride Run Flyknit
Muoti & trendit

Testasimme Niken uudet Joyride Run Flyknit -juoksukengät

02 sep 2019
Fenix 6
Muoti & trendit

Garmin päivittää treenikellonsa– näin kehittyneitä niistä tuli!

29 aug 2019
Viking header
Muoti & trendit

Testissä: Kolmet mainiot kumisaappaat lapsille

26 aug 2019
blacc running
Muoti & trendit

Testissä: Blaccin uusi höyhenenkevyt juoksumallisto

26 aug 2019
höstens hetaste tights
Muoti & trendit

Suuri testi: treenitrikoot

24 aug 2019
header träningsskor
Muoti & trendit

Testi: Parhaat treenikengät 2019

20 aug 2019
adidas ultimafusion female
Muoti & trendit

Valitse oikeat treenikengät

17 aug 2019
Nike_Joyride_Run_Flyknit_croped
Muoti & trendit

Tässä kaikki, mitä haluat tietää Niken Joyride-perheestä

15 aug 2019
Reebok löparskor
Muoti & trendit

Testi! Reebokin top 3 juoksukengät

31 jul 2019
Magväskor
Muoti & trendit

Trendi: Vyölaukku, josta kaikki puhuvat

31 jul 2019
Trender
Muoti & trendit

Pysy kartalla trendeistä– tässä tulevat sesongin kuumimmat vaatteet

30 jul 2019
Haglöfs_lim
Muoti & trendit

Näin peset kalvolliset kuorivaatteet

29 jul 2019
strumpor
Muoti & trendit

Näin valitset oikeat sukat treeniin

29 jul 2019
skalplagg_2017
Muoti & trendit

Kaikki, mitä sinun täytyy kuorivaatteista tietää

29 jul 2019
dunjacka
Muoti & trendit

Näin peset untuvatakkisi

28 jul 2019
Tights Puma
Muoti & trendit

Testi! 3 trendikkäät Puman trikoot

27 jul 2019
babolat
Muoti & trendit

Löydä oikeanlaiset tenniskengät

25 jul 2019
didriksons
Muoti & trendit

Opas: Muista nämä asiat, kun valitset kuoritakkia lapsellesi

24 jul 2019
didrikson kids
Muoti & trendit

Kaikki, mitä tarvitset ennen päiväkodin alkua

24 jul 2019
Handskar
Muoti & trendit

Opas: löydä oikeanlaiset hanskat

22 jul 2019
Säkert grepp
Muoti & trendit

Tämän vuoksi sinunkin tulisi hommata juoksukengät nastoilla

22 jul 2019
Shepherd
Muoti & trendit

Näin pidät tohvelisi freesinä

22 jul 2019
Sneakers på bröllop
Muoti & trendit

Voinko mennä tennarit jalassa häihin

19 jul 2019
Barnskor
Muoti & trendit

Opas: Löydä oikean kokoiset kengät lapsellesi

16 jul 2019
Kompressionskläder header
Muoti & trendit

Tämän vuoksi sinun tulisi juosta kompressiovaatteissa

16 jul 2019
Metcon 5 testbild
Muoti & trendit

Testi: Hypetetyt Nike Metcon 5 -kengät ylittävät odotukset

11 jul 2019
Test: löparshorts header
Muoti & trendit

TESTI: Kesän parhaat juoksushortsit

11 jul 2019
Nike löparskor
Muoti & trendit

Niken juoksukenkien eroista

09 jul 2019
Fruktmönster
Muoti & trendit

Tämän vuoksi hedelmäkuviot ovat trendikkäitä rannalla

09 jul 2019
Metcon 5 vit rosa
Muoti & trendit

Kaikki, mitä sinun tulee uusista Nike Metcon 5 -kengistä tietää

08 jul 2019
Crop tops Better Bodies
Muoti & trendit

Näin stailaat crop toppisi

02 jul 2019
Header_Pulseboost_M.jpg
Muoti & trendit

Kaikki, mitä sinun tulee uusista Pulseboost HD -kengistä tietää

27 jun 2019
Asics header
Muoti & trendit

Asiantuntija neuvoo: Näin juoksukenkiesi tulisi istua jalkaan

26 jun 2019
test stabila löparskor
Muoti & trendit

Testi: 5 stabiilit juoksukengät naisille ja miehille

26 jun 2019
Minitest pulseboost header
Muoti & trendit

Minitesti: Näin hyvät ovat Adidaksen uudet Pulseboost HD -kengät

24 jun 2019
more news
Asics Gel-Rocket 8

Testissä! Asics Gel-Rocket 6 – sisäliikunnan suosikkikenkä

Gel-Rocket 8 -sisäkenkä on ykkösvalinta talven sisäpeleihin. Tässä urheiluhullun raatimme tuomio, kuinka kenkä toimii lentopallossa ja salibandyssa.

6 päivää sitten
Muoti & trendit
Fenix 6 Sapphire Garmin

Minitesti: Treenikello Garmin Fenix 6 Sapphire

Sitä, mitä ei ole päässä, voi olla kellossa! Testiryhmämme testasi Garmin Fenix 6 Sapphire -kellon hienoudet. Tässä tulee heidän mielipiteensä siitä, kuinka kello toimii niin juoksussa, spinningissä kuin kuntosalillakin.

10 sep 2019
Muoti & trendit
Puma sneakers skinn

Näin huolehdit mokka-, nahka- ja kangastennareistasi

Kaikkia tennareita ei kannata pyyhkiä kostealla rätillä. Puman tennariasiantuntija kertoo, miten huolehdit eri materiaaleista valmistetuista tennareista.

05 sep 2019
Muoti & trendit
Reebok träningstrender

Aina tyylikkäänä! Tässä ovat sesongin trendikkäimmät treenivaatteet

Muotitietoisille vesiväreillä maalattua pehmeää maastokuviota, kokomustaa ajattomille atleeteille tai mukavutta maanläheisistä sävyistä - asiantuntijat kertovat kuinka käytät kauden kuumimpia treenivaatteita sekä salilla että sen ulkopuolella!

04 sep 2019
Muoti & trendit
Reebok Nano header

Uudet Reebok Nano 9.0 kengät – Ainoat treenikengät, jotka tarvitset

Vuosi ei ole tehnyt treenikenkä Nanosta yhtään huonompaa! Tässä tulee yhdeksäs versio Reebokin huippusuosituista treeni- ja CrossFit-kengästä.

02 sep 2019
Muoti & trendit
Nike Joyride Run Flyknit

Testasimme Niken uudet Joyride Run Flyknit -juoksukengät

Vaimennus, joka koostuu pienistä kuulista, jotka muotoutuvat jalan alla ja tarjoavat aivan uniikin istuvuuden. Kuulostaako houkuttelevalta? Annoimme juoksufanaattisten testaajiemme kokeilla uudet, hypetetyt Niken juoksukengät.

02 sep 2019
Muoti & trendit
Fenix 6

Garmin päivittää treenikellonsa– näin kehittyneitä niistä tuli!

Nyt voit ladata pattereita myös silloin, kun kello on kädessäsi. Garminin uusi, päivitetty Fenix 6-sarja aurinkosoluilla varustellulla näytöllä on vihdoin täällä!

29 aug 2019
Muoti & trendit
Viking header

Testissä: Kolmet mainiot kumisaappaat lapsille

Syvät vesilammikot ja kuravelli saavat lapset pitämään syksystä. Kaikista aikuisista savessa telmiminen ei ole yhtä hauskaa. Sportamoren junioripaneeli testasi Vikingin kumisaappaat ja tässä tulevat testivoittajat.

26 aug 2019
Muoti & trendit
blacc running

Testissä: Blaccin uusi höyhenenkevyt juoksumallisto

Blacc tekee sen taas – nyt uusi juoksumallisto on saapunut. Vaatteet ovat paitsi funktionaalisia ja trendikkäitä, myös kaikenlaisille juoksijoille sopivia. Juoksitpa sitten kolme kilometriä tai kolmekymmentä, kurkkaa tämä testi.

26 aug 2019
Muoti & trendit
höstens hetaste tights

Suuri testi: treenitrikoot

Korkea vyötärö, eläinkuviota vai klassista mustaa? Testiryhmämme hikoili Adidaksen, Casallin, Blaccin ja Röhnischin treenitrikoissa.

24 aug 2019
Muoti & trendit
header träningsskor

Testi: Parhaat treenikengät 2019

Olet aikeissa hommata uudet treenikengät? Esittelemme parhaat naisten ja miesten mallit.

20 aug 2019
Muoti & trendit
adidas ultimafusion female

Valitse oikeat treenikengät

Olet jo varmasti tietoinen, että eri treeniin sopivat erilaiset kengät. Mutta mikä on paras valinta? Selvitimme, millainen treenikenkä sopisi juuri sinulle.

17 aug 2019
Muoti & trendit
Nike_Joyride_Run_Flyknit_croped

Tässä kaikki, mitä haluat tietää Niken Joyride-perheestä

Tämä juoksukenkä toimii niin eliittiurheilijalla kuin tavallisella kuntoilijallakin. Värikkäitä vaahtokuulia pohjassa omaavat Joyride Run Flyknit -kengit ovat Niken kattavan valikoiman uusin tulokas. Nämä hyvin vaimennetut kengät kuuluvat jokaisen kenkähyllylle!

15 aug 2019
Muoti & trendit
Reebok löparskor

Testi! Reebokin top 3 juoksukengät

Reebokin juoksulähettiläämme testasivat tuotemerkin mallit, jotka sopivat jalkaan läpi kesän. Lue heidän mielipiteensä kenkien istuvuudesta, mukavuudesta ja toiminnoista.

31 jul 2019
Muoti & trendit
Magväskor

Trendi: Vyölaukku, josta kaikki puhuvat

Onko joku vielä missannut, että vyölaukku on tehnyt paluun? Ei kai! Tässä kaikki, mitä sinun tulee sesongin trendikkäimmästä vaatteesta tietää.

31 jul 2019
Muoti & trendit